Hetkessä tyyni vedenpinta alkoi väreilemään ukkostuulien ensikosketuksesta. Sitten laineet jo löivätkin kajakin kannen yli.

Meille jo toinen melontareissu Inarille, Suomen kolmanneksi suurimmalle järvelle, piti sisällään paljon odotuksia. Ensimmäinen reissu kesäkuussa 2020 tehtiin vuokrakajakein ja kolmen hengen voimalla. Tuolloin Inari oli aivan mielettömän kaunis ja melonta meni kaikin puolin nappiin, joten meillä oli syytä ladata odotuksia tällekin reissulle.

Pakkasimme mukaan eväät seitsemän yön reissua varten. Tällä kertaa myös omat kajakit, joita olimme saaneet jo vuoden päivät ajaa itsellemme sopiviksi. Oma melontahistoriani on hieman pidempi, kun Joensuussa muutaman vuoden ajan vuokrasin aika ajoin Joensuun ladun erinomaisia kajakkeja Pyhäselkää tutkiakseni. Ville sen sijaan kävi hakemassa melontakurssin perusteiden verran oppia itselleen vuosi sitten Rovaniemen melojien vetämänä.

Lähtökohdaksi suosittelisin kyllä melontaharrastuksen aloittamista peruskurssin kautta. Melontaan liittyy paljon erilaisia huomioitavia asioita myös turvallisuuteen liittyen, mitkä saattavat mennä ohi ellei niitä jossain sinulle opeteta. Nähdäkseni yksi tärkeimmistä peruskurssin asioista onkin kajakin kaataminen ja sieltä turvallisesti pois pääseminen. Tilanne, joka voisi sattua kelle vain ja koska vain. Eskimokäännökset on sitten pidemmän linjan tekijöille, eikä varmasti tarpeenkaan edes kaikille. Perusteilla pääsee jo pitkälle.

”Inarinjärvessä on 3 318 saarta. Saarten ja luotojen suuri määrä tekee järvestä hyvin sokkeloisen, viehättävän ja myös eksyttävän. Mutkittelevaa rantaviivaa on valtavasti. Saarten paljoudesta huolimatta suureen järveen mahtuu myös suuria avovesialueita. Suurimmat selät ovat Kasariselkä, Sammakkoselkä, Vasikkaselkä, Satapetäjäselkä ja Ukonselkä. Saarista suurimmat ovat Kaamassaari, Mahlatti ja Leveä Petäjäsaari, joilla on jo omat lampensa.”

Luontoon.fi

Alkuun muutama sana yleisesti melonnasta. Pohdin pitkään oman retkikajakin hankkimista ja vertailin eri kajakkeja hartaasti. Joku viisas pitkän linjan meloja totesikin minulle, ettei oman kajakin hankkimisessa ole kiire. Penkin sopivuus itselle on yksi ratkaiseva tekijä. Eli hyvän löytää istumalla. Ja kokeilemalla. Myös keskeinen kysymys siitä, valitseeko lasikuituisen vai muovisen kajakin oli ratkaistava. Vaikka kadehdin heitä, joiden kauniit lasikuitukajakit viistävät ääneti veden pintaa, oli muovisen kajakin valinta itselleni enemmän kuin fiksu ratkaisu. Eikä suinkaan pienin tekijä ollut Lapin äärimmäisen kivikkoiset vedet, joiden armoilla muovikajakki on huomattavasti armollisempi. Kerran olen myös ajanut kajakkini kohtalaisella vauhdilla iloisesti jumiin killumaan kiven päälle, joka vaani vain noin viisi senttiä vedenpinnan alapuolella. Siitä(kään) lasikuitukajakki ei olisi kyllä selvinnyt. Joten muovikajakki kestää paremmin ajoin aika kovaakin käyttöäni.

Lopulta valintani päätyi Prijoniin niiden kestävyyden, erinomaisen penkin sekä ohjattavan peräsimen vuoksi. Tiedän kovien kajakoijien kohahtavan viimeistään tässä vaiheessa, eihän tosimeloja mitään peräsintä ohjaamiseen tarvitse. Ei niin, mutta sekin helpottaa elämää niin pirusti. Ja itselleni melominen ei ole suoritus, vaan nimenomaan sitä hyvän mielen, hyvien hetkien ja kauniiden maisemien sekä retkien toimintaa, johon joka talvi kääntyvät ajatukset viimeistään siinä joulukuun tienoilla. Kyllä se ohjattava peräsin vain tekee elämän helpoksi. Etenkin sitten kun aaltoa on vähän enemmän. Jonkin kerran tälläkin reissulla aalto ylsi lähes kajakissa istuvan hartiaan.

Olin kokeillut Prijonilta muutamaa eri mallia ja lopulta löysin hyvällä tuurilla Mallasveden melojien poistosta hyvässä kunnossa olevan keltaisen Seayakin. Joka sopii itselleni aivan täydellisesti. Mutta huomaa sen paatin olevan kyllä retkikäyttöön tarkoitettu, koska parhaimmillaan Seayak on ehdottomasti pakattuna ja painavana. Muita luottovarusteiksi muodostuneita kavereita itselleni ovat kulmasäädettävä mela, jonka lapakulmaa voi muokata kelin huonontuessa jyrkemmäksi sekä hyväpohjaiset melontakengät, jotka suojaavat jalkapohjia rantojen terävintä kiviltä, lämmittävät kastuessaankin sekä ovat todella mukavat meloessa.

Yksi melontaretkeilyn parhaista puolista on se, että retkille voi pakata hieman huolettomammin evästä. En todella ole koskaan ollut tämän (voisi jo sanoa parinkymmenen vuoden, hah!) retkeilykokemukseni aikana mikään trendikäs grammanviilaaja. Syntini on pakata aivan liikaa vaatetta ja ruokaa, ihan joka kerta. Minusta on mukava olla retkellä siten, että tietää ettei tule kylmä tai nälkä. Hyvät eväät on sitä paitsi puolet huvista.

Kahteen Prijoniin mahtui huoletta kahden hengen viikon eväät ja varusteet. Eikä vain kuivatettua evästä, mutta mukana oli myös tuoretta perunaa, vihanneksia ja omenoita. Olen itse gluteeniton, joten meillä retkieväät pitää vielä tehdä se seikka silmällä pitäen eikä kaupan pussipastat tai monet valmiista retkiruuistakaan oikein sovi. Tapanani on myös kuivattaa mahdollisimman paljon itse ruokatarvikkeita, mikä on minusta myös mukava tapa virittäytyä tulevaan reissuun. Nyt mukana oli kuivatettuna perunaa, porkkanaa, punajuurta, palsternakkaa, jauhelihaa, naudan filkkaa ja kanan jauhelihaa. Viikon matkaa varten piti jo hieman laskeskella eväiden määriäkin.

Edelliskerralla lähdimme Veskoniemestä ja vietimme ongelmitta viiden yön reissun Inarin lounaiskulmilla. Nyt lähdimme Nangunniemen veneenlaskupaikalta ja ajattelimme suunnata kohti Vätsärin erämaa-aluetta ja Koutunkinsaarta Inarin kaakkoiskulmalla. 

Saatiin olla kyllä retki aivan rauhassa. Jopa hieman hämmentävästi, yhtäkään toista melojaa ei vastaan tullut ja vain muutamia veneilijöitäkin vesillä näkyi. Hieman eri meininki siis kuin vaikkapa Kolovedellä tai Saimaalla? Missä kaikki melojat ovat? Lisäksi saimme jälleen etelän rantalomakelit kun päivällä lämpö oli kolmenkymmenen paremmalla puolella eikä yölläkään lämpö alle viidentoista laskenut. Vähän samanlaisissa trooppisissa fiiliksissä kävimme viime vuonna Tammisaaren kansallispuistossa parin yön melontareissun.

Sen sijaan Lapin radiossa kerrottiin juuri olevan pahin räkkä, kun lämmön myötä kaikki syöpäläiset kuoriutuivat yhtä aikaa. Joten seuraa sinällään riitti ja pääsi ihan läheltä seuraamaan syöpäläisten hienostunutta vuorottelua ruokailuajoissa. Auringon alkaessa lämmittää aktivoituvat paarmat, ja mitä lämpimämpi, sitä isommat paarmat heräävät mässäilemään. Paarmojen painuessa pehkuihin yövuoroa painavat mäkärät. Väliin jäävällä illan sekä aivan aamun hetket on varattu itikoille. 

Inarilla on aivan oma spesiaali fiiliksensä. Se on ihan mieletön järvi. Tai oikeastaan järvikompleksi tuhansine saarineen, niemineen ja lahtineen. Melottavaa ja tutkittavaa riittää ja riittää. Sen rannat on monesti jyrkkiä kallioita, joiden päällä kasvaa bonzain näköisiä käppyrämäntyjä tai komeita harmaita ikikeloja. Monesti aivan rannasta löytyy paikkoja, joissa vettä alla on huoletta muutaman metrin verran. Mihin saari loppuu, alkaa jo syvä vesi ilman mitään kaislikoita. Kesälläkään järven lämpötila ei kovin korkeaksi kerkeä. Kallioisten rantojen noustessa ajoin korkeuksiin tulee olo, että olisi saaristossa, mutta vesi onkin makeaa. Ja miten mielettömän puhdasta vesi onkaan! Näkyvyys kajakista istuenkin on ainakin neljään-viiteen metriin järven kivikkoiseen pohjaan.

Inari on yhtä aikaa kaunis ja kutsuva, mutta vaatii varmasti veronsa ellei suunnittele menemisiään hyvin. Eikä sitä tule aliarvioida. Inari on myös karu. Vesilintuja on oikeasti melko vähän eikä järven pohjassa näytä kasvavan mitään. Järven selät ovat paikoin kymmeniä kilometrejä pitkät ja tuuli voi nostaa merenkäyntiä vastaavan aallokon. Sen vuoksi tarkka sää- ja tuuliennusteiden seuranta on kyllä melontareissulla tarpeen. 

Vallitseva tuulensuunta yleensä on lounas-koillinen, mutta nytkin tuuli kävi viikon aikana aivan jokaisesta ilmansuunnasta, välillä ei tullut yhtään ja välillä pauhasi myrskytuulet. Lisäksi oma varauksensa pitää pitää vielä Ilmatieteenlaitoksen tuuliennusteistakin. Lopulta norjalaisten yr.no, joka on luottokaveri pohjoisen laskureissuilla, on tuntunut olevan tarkempi Lapin alueen säätiedotteissaan kesälläkin ja esimerkiksi saderintamien osalta norjalaisten kartta on satakertaisesti tarkempi.

Mutta toisaalta pienten saarten väleistä pystyy pujahtamaan huonollakin kelillä pitkälle, kun valitsee vain reittinsä järkevästi suojan puolelta. Toisaalta taas voi aivan hyvin jäädä päiväksi-pariksi jumiin, jos tuuli ei ota laantuakseen. Mekin odoteltiin Kaamassaaren itäkulmalla illalla puoli kuuteen saakka etelän puolen tuulen tyyntymistä, mutta jouduttiin lopulta melomaan Kaamasen pohjoispuolelta, että päästiin takaisin Kaikunuoran ohi ja Nangunniemeen. Kilometrin-kahdenkin mittaisella selällä aallot saavat melkoiset mittasuhteet napakalla tuulella.

Vietimme viikon teltassa yhtä yötä lukuunottamatta. Inarilla kyllä autiotupiakin riittää. Kärppäsaaren päivätupa oli oiva paikka, kun taivas antoi vettä maahan asti ukkostaessa. Oli mahtavaa seurata, kun ukkosrintama nousi järvelle. Viikon lähes ainoa kanssakäyminen oli, kun inarilainen veneilijä kävi Kärppäsaaren laiturissa valittelemassa hellettä. Toinen vanha pariskunta tavattiin pari päivää aikaisemmin Kaikunuorassa, Inarin legandaarisella punaisella tuvalla. Molemmat sanoivat, ettei kalaa enää Inarilta oikein tule eikä etenkään uistelemalla. Mistä lie johtuu, mutta kymmenen vuotta sitten kalamäärät olivat kuulema niin isot että jalokaloja jäi suolakalaksi asti ja harjuksia nousi rannalta lipalla heittelemällä. Kalajuttuja kukaties tai sitten liikakalastus näkyy, mutta ei meillekään Inari tarjonnut tärpin tärppiä vaikka tarjoiltiin kaikkina vuorokauden aikoina mitä houkuttelevimpia vaappuja muikku- ja taimenimitaatioista neon-ärsykkeisiin ja perinteisiin metallilippoihin saakka. Ahti ei ollut annillaan.

Retkillä meillä mukana on aina perinteinen kartta ja kompassi, mutta myös varmuuden varalle patterein toimiva käsi-gps. Lähtökohtaisesti olemme edenneet kartan kanssa ja aina tarvittaessa tarkastaneet sijaintia gps:llä. Lisäksi nyt minulla oli kartat sisältävä urheilukello, joka toi yllättävää näppäryyttä mukana ollessaan, kun kartan pystyi nopeasti tarkastamaan melonnan ohessa pysähtymättä huonommassakin kelissä suoraan ranteestaan. Kellon oma varsin suurpiirteinen karttapohja on pelannut varsin hyvin apukarttana näin vesillä, mutta tarkempaan ja etenkin metsässä liikkumiseen suosittelen kyllä lataamaan retkikartat myös siihen. Pelkästään urheilukellon kanssa en toki lähtisi mihinkään, mutta varsinaisen kartan kanssa yhteispeli oli oikeinkin näppärä myös näin pitkällä reissulla.

Toinen erinomainen mukavuutta ja turvaakin tuova varuste oli nyt hankittu 21W aurinkopaneeli, joka pelasi ihan mielettömän hyvin puhelimen ja kameran lataamiseen. Vaikka puhelin pysyi suurimman osan ajasta todellakin suljettuna, oli mukava sinällään huomata että puhelimen kenttää riittää aina Vätsärille saakka, joten siinä mielessä Inarin kaakkoiskulma on turvallinen melontakohde. 

Parin viimeisen melontapäivän aikana parin viikon hellejakso alkoi viimein purkautua ja useampikin roimakka ukkosilma pyyhki Inarinkin selkien yli. Tuulet olivat myös sen mukaiset. Käytännössä melko hyväksi mukavan melonnan maksimiksi on muotoutunut tuo 4 m/s tuuli, jossa melonta vielä etenee eikä aallokosta ole isompaa haittaa. Kun tuulet yltyvät yli 5 m/s alkaa yleensä myös puuskat olemaan sen verran tormakoita, että melonta muuttuu haasteellisemmaksi ja eteneminen hitaaksi. Käytännön mittari on se, että jos lokki ei pysty enää lentämään vastatuuleen, ei sinne kannata kajakillakaan lähteä. Hyvä puoli on, että meillä oli aikaa, joten parina päivänä otimme rehellisen rennosti lueskellen kirjaa odotellen rannalla vaahtopäiden taantumista. Yöttömässä yössä pimeyskään ei haitannut.

Inari kohteli meitä jälleen hyvin ja viikko vierähti nopeasti. Päästiin sinne, mihin haluttiinkin ja päästiin vielä poiskin. Perille ja takaisin.

~Linnea

P.s. Eräensiaputaitoja tarvitaan myös melontaretkillä. Onko sinulla kysyttävää eräensiavusta tai kursseista? Voit laittaa etusivun viestiboksin kautta kyselyä tulemaan. Myös tulevat kurssit löydät etusivulta. Parhaat melontavinkit voit jättää kommentteihin alle!